Etusivu
Slide

Kalanviljely

Voimalohi viljelee ja kasvattaa kaloja istutettaviksi mereen ja sisävesiin. Huolehdimme vesivoimayhtiöille määrättyjen istutusvelvoitteiden toteuttamista. Toimintaamme ohjaa kalojen hyvinvointi. Elinvoimaisten kalojen viljely vaatii osaamisen ja sen kehittämisen lisäksi puhtaita vesistöjä.

Kasvatamme Kemijoen varrella Tervolan kunnassa sijaitsevalla Ossauskosken kalanviljelylaitoksella ja Iijoen varrella Iin kunnassa sijaitsevalla Raasakan kalanviljelylaitoksella merilohta ja meritaimenta. Laitosten päätehtävä on tuottaa kaksivuotiaita istukkaita Kemijoen ja Iijoen merialueen velvoiteistutuksiin. Ossauskoskella tuotamme lisäksi yksivuotiaita poikasia jokialueelle tehtäviin kotiutusistutuksiin.

Kahdella kalanviljelylaitoksellamme viljellään vuodessa yhteensä noin 1 000 000 kaksivuotiasta vaelluspoikasta. Teemme molemmilla laitoksilla tutkimus- ja koetoimintaa, esimerkiksi virikekasvatus- ja rehukokeiluja.

Tutustu kalanviljelyyn Voimalohen kalanviljelylaitoksilla

 

Luonnonravintolammikkojemme yhteispinta-ala on lähes 1 400 hehtaaria. Viljelemme yhdeksässä Kemijoen ja kuudessa Iijoen vesistöalueen lammikossa vaellussiikaa ja harjusta, joille luonnonmukainen kasvatusympäristö sopii erityisen hyvin.

Tutustu lammikkoviljelyyn Voimalohen luonnonravintolammikoissa

kalanviljelylaitosta

Voimalohi Oy:n tuotantoyksiköt

luonnonravintolammikkoa

Ossauskosken kalanviljelylaitos

Tuotanto vuodessa: Noin 270 000 kaksivuotiasta merilohta ja 75 000 kaksivuotiasta meritaimenta

Vesiviljelypinta-ala yhteensä: Lähes 4 000 m²

Tuotantotilat: 180 sisäallasta, 60 haudontakaukaloa ja 8 maauoma-allasta

Raasakan kalanviljelylaitos

Tuotanto vuodessa: Noin  440 000 kaksivuotiasta merilohta ja 90 000 kaksivuotiasta meritaimenta

Vesiviljelypinta-ala yhteensä: 5 100 m²

Tuotantotilat: Kaksi poikashallia, 3 maa-allasta, 4 betoniallasta ja 15 lasikuituallasta. Kaikkiaan altaita on 184 kappaletta.